Ajoharjoitteluilta Huittisissa

20. helmikuuta olimme koko joukolla Huittisissa harjoittelemassa ajoneuvoillamme liukkaalla ajamista. Harjoituksissa pääsimme testaamaan väistöä, hätäjarrutusta sekä muita mahdollisia tilanteita, joita voi liikenteessä eteen tulla. Näillä opeilla koitetaan pärjätä sitten harjoituksissa tai kun menemme hälytyksiin. Kiitokset SATAEDUn Hirvikorven Jukalle opastuksesta ja mahdollisuudesta päästä ajamaan radalla. Alla vielä kuva meistä ja ajoneuvoista.


kirjoittaja: TM - pvm: 2017-08-04

TULTA PÄIN WANHAAN MALLIIN

Tulta päin wanhaan malliin tapahtuma järjestetään kuljetusliike Finskan terminaalin piha-alueella 15.8.2015 klo 11 - 15.

Tapahtumassa esillä vanhaa kalustoa ja niillä suoritetaan myös näytöksiä. Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle.

Taphtuman aikana mahdollisuus nauttia puffetin antimia jossa tarjolla mm keittoa, kahvia ja virvokkeita. Tuotto menee toiminta-alueen palokuntanuorten toiminnan tukemiseen.

Tapahtuman järjestävät Lounais-Pirkanmaan vapaaehtoispalokunnat, tapahtumaa tukee myös Pirkanmaan pelastuslaitos.


kirjoittaja: EM - pvm: 2015-07-18

Kesäkilpailut Illossa 13.9.2014

Illon VPK järjesti edellisvuoden voittajana Kaakkois Satakunnan, Vammalan sekä Tampereen alueen palokunnille tarkoitetun päiväkilpailun Illossa 13.9.2014. Harmittavan vähäisestä osanottajamäärästä huolimatta kisat käytiin loistavien olosuhteiden ja ensiluokkaisten järjestelyiden puitteissa.


Rata koostui monipuolisista tehtävistä, jotka suoritettiin moottoriruiskun pumppaaman veden avulla. Lisäksi joukkueen piti huomioida liikenteenohjaus radan alueella sekä vastata kinkkisiin teoriakysymyksiin.


 


Tuloksia:


1. Vihattula 2


2. Vihattula 1


3, Tampereen VPK


 


Ensi vuoden kisat järjestetään Vihattulassa jonne toivotaan runsasta osanottoa.


kirjoittaja: Antti - pvm: 2014-09-18

Tyrvään VPK pelasti iäkkään miesuimarin

Satakunnan Kansa


Tyrvään VPK pelasti iäkkään miesuimarin Rautavedestä Sastamalassa perjantai-iltana. Päivystävän palomestarin mukaan mies oli uupunut ja kylmissään.


– Mies oli ryhtynyt uimaan pitkää matkaa, koska vesi oli jo noin 20 asteista, kertoo päivystävä palomestari Teemu Turtonen.


Hänen mukaansa huolestuneet omaiset soittivat hätäkeskukseen, kun mies oli kadonnut näkyvistä.


Palomestarin mukaan uimari tavoitettiin noin 250 metrin päässä rannasta. Hän oli ollut vedessä noin tunnin. Mies kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.


Paikalle oli hälytetty myös Vammalan paloaseman vene, mutta VPK ehti ennen sen saapumista lainata pelastustehtävään soutuveneen.


Hälytys Heinoontien päähän tuli kello 18.03


kirjoittaja: 621 - pvm: 2013-06-11